Muurahaisenmunia Suomesta Pietariin

Pietari on ollut vielä vajaat sata vuotta sitten hyvin merkityksellinen kaupunki Suomelle ja suomalaisille. Paitsi muurahaisenmunia Suomesta on viety Pietariin kaikkea mahdollista rakennustarvikkeista ruokaan. Sen lisäksi paikan päällä on asunut suuri joukko suomalaisia työläisiä – Pietari on ollut 1900-luvulle asti Helsingin jälkeen toiseksi suurin suomalaisten kaupunki. Nykypäivänä Pietari houkuttelee lähinnä historiallisilla nähtävyyksillä. Mahdollisesti historiallisista syistä ja kielen sekä kulttuurin erilaisuudesta johtuen pietarilaisista ja ylipäätänsä venäläisistä elämäntavoista tiedetään vähän.

Yhdistys järjesti toukokuussa yhdessä pääkaupunkiseudun MAOL-kerhojen kanssa opintoretken Pietariin. Neljän päivän retkestä oli käytännössä vain kaksi päivää aikaa tutustua Pietarin historiaan ja nykypäivään, vierailla paikallisessa koulussa ja ympäristökasvatuskeskuksessa. On selvä, että näin lyhyessä ajassa saadaan viiden miljoonan asukkaan kaupungista vain pintaraapaisu. Reippaat retkeläiset olivat varautuneet pitkiin päiviin ja tietotäytteiseen ohjelmaan.

Ruuhkainen Pietari
Saavuimme Pietariin illansuussa ja meitä tervehtivät miljoonakaupungin liikenneruuhkat. Kiitos taitavalle bussikuskille, pääsimme kuitenkin onnellisesti hotelliin. Heti ensiminuuteista alkoi valjeta venäläinen toimintakulttuuri. Asioita siellä vain hoidetaan jokseenkin eri tavalla, kuin Suomessa, jos haluaa pärjätä, täytyy toimia maan tavalla.
Venäläiset arvostavat ystävällisyyttä ja kunnioittavaa asennetta. Vaikka kaikki ei sujunutkaan aluksi ilman mutkia, ryhmämme voitti henkilökunnan arvostuksen puolelleen.

Päivä Gatchinassa
Ensimmäinen kokonainen retkipäivä oli varattu Gatchinan kymnaasin vierailuun n. 40 km päässä Pietarin keskustasta. Kymnaasissa opiskelee luokilla 1.-10. reilut 700 opiskelijaa. Venäjällä perinteisesti kymnaaseissa painotetaan humanitaarisia ja lyseoissa luonnontieteellisiä oppiaineita. Ryhmäämme isännöi koulun rehtori Aleksandr Sergejev yhdessä viiden apulaisrehtorinsa kanssa. Lyhyen tervetuliaispuheen jälkeen meille tarjottiin teetä ja välipalaa koulun ruokalassa. Kymnaasi toimii pienissä ja vanhoissa tiloissa. Mutta isäntien vieraanvaraisuus ja ystävällisyys olivat sitäkin suurempia. Koulussa painotetaan vanhoja perinteitä ja tärkeimpiä kasvatus- ja opetusperiaatteita on kokonaisvaltaisen rikasta sielua omaavan henkilön kasvattaminen. Gatchinan koulu valittiin vuonna 2006 koko Venäjän kymmenen parhaan koulun joukkoon.
Kevyen aamupalan jälkeen ryhmä jakaantui neljäksi pienemmäksi ryhmäksi ja jokainen ryhmä osallistui yhdelle oppitunnille. Valittavana oli 2.-luokan äidinkielen, 5.-luokan kirjallisuuden, 8.-luokan musiikin ja 10.-luokan englanninkielen tunti. Kirjoittaja vieraili 5.-luokan tunnilla, jolla oli aiheena Topeliuksen satu Tähti ja koivu. Satua analysoitiin perinpohjaisesti ja etsittiin sen välittävän sanoman yhtäläisyyksiä nykypäivästä. Tunnilla käytettiin hyvin monipuolisia menetelmiä ja kuuluipa siihen jopa tanssiesityskin.

Koko vierailun kohokohtana voidaan pitää taiteellisten ryhmien konserttia. Koulun jokainen 1.-luokka aloittaa jonkinlaisen taiteellisen toiminnan. Valittavana on mm. puhallinsoitinta, kansantanssia, perinteistä ja kilpatanssia, kansanmusiikkia ja kuoroa. Konsertin aloitti 1.-2. luokkien sunnuntaikoulun oppilaiden kuoro hengellisillä lauluilla. Seuraavaksi näimme tanssiryhmien esityksiä. Kansainmuusikin ryhmä oli erittäin taitava ja puhallinorkesterin esitys sai kuulijat hämmennyksen valtaan. Puhallinorkesteri on koulun suurin ylpeyden aihe. Gatchina oli aikoinaan tunnettu omasta orkesteristaan, johon myös venäjän tsaari kuului. Koulun orkesterilla on haluttu elvyttää tämä vanha perinne. Oli vaikea uskoa, että kaikki esiintyjät ovat tavallisia koululaisia eikä valikoitunutta musiikkiopiston väkeä.
Kansainmusiikin orkesteri käytti monia mielenkiintoisia perinnesoittimia.
Konsertin jälkeen nautimme maukkaan ja runsaan lounaan. Ruokailun jälkeen oli vuorossa kierros koulun museossa, kirkossa ja luokissa. Museokierroksen aikana selvisi, että kymnaasi on orpopoikien koulun jälkeläinen. Vanhan koulun päärakennus tuhoutui sodan aikana ja nykyinen koulu sijoitettiin väliaikaisesti orpojen asuinrakennukseen. Tämä väliaika kestää jo reilut 60 vuotta. Opetusta koulussa on nyt, kuten ennenkin kuutena päivänä viikossa. Kaikki oppilaat osallistuvat kello 8-14 lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen ja kello 14–16 kerhotoimintaan. Kerhotoiminta on hyvin monipuolista ja sen aikana tapahtuu myös taiteellisten ryhmien sekä lahjakkaiden nuorten olympialaisvalmennus. Koulun erikoisuus on myös se, että koulun kaikilla luokilla on pakollinen koulupuku – tummanruskea mekko ja musta esiliina (juhlana valkoinen esiliina) tytöillä ja tummat housut sekä valkoinen paita pojilla.
Vierailumme päättyi pyöreän pöydän keskusteluun. Keskustelun aikana muutamat opettajat esittivät meille lyhyehkön luennon eri aihealueista. Meille kerrottiin Venäjän
koulujärjestelmästä yleisesti sekä siitä millaisia materiaaleja he opetuksessa käyttävät. Suurin piirtein järjestelmä muistuttaa pakollisten ja valinnaisaineineen paljon suomalaista järjestelmää. Poikkeavaa oli lähinnä se, että esimerkiksi liikuntaa ja käsi-/tekninen työ jatkuvat pakollisina lukioon loppuun asti. Koulussa painotetaan kirjallisuuden opiskelua ja siihen tutustutaan oppituntien lisäksi myös kerhotoiminnan aikana. Lahjakkaiden valmentaminen ja erilasiin kilpailuihin sekä olympialaisiin osallistuminen on koulun opettajien jokapäiväistä työtä. Mikäli opiskelijat menestyvät kilpailuissa, se tarkoittaa opettajille merkittävää palkanlisää. Kirjoittajan mielestä mielenkiintoisin esitys oli matematiikan opettajan kertomus matematiikan integroinnista muihin oppiaineisiin. Humanitaarisia oppiaineita painottavassa koulussa on myös erittäin korkeatasoinen matematiikan ja luonnontieteiden opetus. Kiinnittääkseen opiskelijoiden mielenkiinto edellä mainittuihin oppiaineisiin, niihin integroidaan paljon kirjallisuuden, historian, musiikin ja äidinkielen elementtejä.

On tavallista, että luonnontieteiden oppituntien aikana esitetään pieni näytelmä jostain merkittävästä tiedemiehestä tai kerrotaan elämänkertoja.
Keskustelun lopuksi kiitimme isäntiä mahtavasta ohjelmasta ja oli aika jäättä hyvästit. Koulun rehtori oli järjestänyt meille myös vierailun Gatchinan palatsiin, jossa kiersimme monissa upeasti kunnostetuissa huoneissa. Palatsi tuhoutui melkein täysin sodanaikaisessa tulipalossa ja varoja kunnostukseen on saatu vasta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Kokemusrikkaan päivän päätteeksi oli mukava osallistua viihteellisemmälle jokiristeilylle. Toukokuu suosii meitä ihanan lämpimällä säällä ja Pietarin uhkeat rakennukset näyttäytyivät uudessa valossa Nevan aalloilta katsottuna.
Pietarin vesilaitoksen ympäristökasvatuskeskus
Seuraava päivä alkoi vierailulla Pietarin vedenpuhdistuslaitoksen ja vesimuseon yhteydessä toimivan lasten ympäristökasvatuskeskukseen. Keskus palvelee lapsiryhmiä ja opettajia hyvin monipuolisesti. Ohjelmaa tarjotaan 6-18 -vuotiaille ja sen lisäksi keskus toimii myös opettajien täydennyskoulutuskeskuksena. Keskus on ainutlaatuinen Venäjällä ja omalla tavalla myös uranuurtaja ympäristökasvatuksen alalla.
Varsinkin pienemmälle väelle ympäristökasvatuskeskuksessa olivat viihtyisät tilat.
Pietarin keskustassa toimiva vanha vesilaitos on kunnostettu ja sijaitsee viihtyisässä ympäristössä. Keskuksen uudet ja hienot tilat olivat hyvin varustettuja ja tarjosivat loistavat puitteet ympäristöaiheiden käsittelyyn. Luonnollisesti keskuksessa keskitytään juoma- ja jäteveden pudistukseen liittyviin asioihin. Aiheita lähestytään lasten näkökulmista ja paljon käytetään kokeellisuutta sekä ryhmätyöskentelyä. Keskus on
saavuttanut parin viimeisen vuoden aikana laajan suosion ja vuoden aikana yhdellä opettajalla on korkeintaan kolme kertaa mahdollisuus vierailla keskuksessa. Siitä syystä keskus on kehittänyt projektiohjelman, joka tukee opettajien ympäristökasvatus työtä myös omassa koulussaan.

Keskuksen johtajan Natalia Koryakinan mukaan keskus tekee paljon yhteistyötä myös muiden Itämeren valtioiden kanssa. Takana on useita projekteja suomalaistenkin kanssa. Keskus tekee hyvää työtä ja luennosta välittyi aito huoli Itämeren tilasta sekä tavoitteena on muokata pietarilaisista vastuuntuntoisia ympäristöään rakastavia ihmisiä.
Itämeren eliöiden elämään tutustuttiin iloisten roolileikkien avulla.

Historiallinen Pietari

Pietariin historiallisiin rakennuksiin pääsimme tutustumaan kiertoajelun aikana. Vanhan kaupungin lukuisat palatsit, museot, kirkot, sillat ja muistomerkit saivat monia ihmetykseen valtaan. On vaikea uskoa, että tällainen arkkitehtuurinen ilotulitus on syntynyt vajaan kahdensadan vuoden aikana. Pietari Suuren valloitettuaan ruotsalaisten Nyenskanin kaupungin, Nevan suistoon rakennettiin Pietari-Paavalin linnoitus. Sen jälkeen laakeaan suomaastoon syntyi upea kaupunki. Tällaisen loiston näkeminen synnyttää kieltämättä myös ristiriitaisia tunteita – voisiko palatsien kultauksiin kuluvia varoja käyttää mieluummin katujen kunnostukseen tai vähäosaisten elintason nostamiseen?
Kaupunkikierros huipentui Eremitaasiin. Oppaan sanojen mukaan kuuluisassa museossa on lähes 3 500 000 taidesinettä ja jos jokaisen esineen katsomiseen käyttäisi 2 minuuttia, vierailijalta kuluisi 9 vuottaa koko taidekokoelman katsomiseen, eikä siinä aikana saisi käydä syömässä tai nukkumassa! Lukija voi siten itse arvioida, kuinka monta esinettä ryhmämme ehtii nähdä reilun kahden tunnin vierailun aikana. Kiitos oppaallemme, kuuluisimmat teokset löytyivät.
Viimeisenä iltana jokaisella oli mahdollisuus tutustua Pietariin myös omatoimisesti. Kirjoittaja itse otti eteen reippaan kävelyretken keskustassa pietarilaisten ystävien kanssa, tutustuen samalla myös joukkoliikenteeseen mm. Pietarin metroon. Paikallisten kanssa oli mukava pistäytyä tavallisessa pietarilaisessa ruokapaikassa ja huomata, että Pietarissa syödään myös muutakin kuin borsh-keittoa tai kotlettia a la Kiev.
Takaisin kotona
Lähdimme paluumatkalle hyvissä ajoin, välttyäksemme isoilta ruuhkilta rajalla. Viipurin torilla iski kylläkin pelko pitkästä rajanylitysajasta – niin monta bussia odotti siellä vieri viereen. Aktiivisimmat ehtivät itse torin lisäksi tehdä kierroksen Viipurin vanhassa linnassa ja käydä kahvilla pyöreässä tornissa.
Vastoin pelkojamme, rajanylitys sujui melko nopeasti ja olimme takaisin Helsingissä ohjelman mukaisesti. Retki oli ehdottomasti liian lyhyt nähdäkseen Pietarin koko loistoa tai tutustuakseen syvemmin venäläiseen kulttuuriin. Opintoretkenä se oli kuitenkin erittäin antoisaa ja saimme paljon uutta tietoa ja kokemuksia.
Retkeläisillä oli mahdollisuus osallistua retken aikana Pietari-aiheiseen visaan. Parhaan tuloksen sai Ruth Tuija Orvomaa, joka palkittiin kirjalla Kuinka Pietari on rakennettu.

Merike Kesler

Kevätkokous 2004

Kuvia kevätkokouksen yhteydessä pidetystä workshopista

Tiedeopetusyhdistyksen kevätkokouksesen yhteydessä 13.3.2004 pidettiin workshop, jossa Terhi Kataja, Tiina Kero ja Janina Salonen esittelivät tamimkuun alussa Englannissa Readingin yliopistossa pidetyn konferenssin antia. Aluksi näytettiin demoja ja vinkkejä mm. aineiden olomuotojen opettamiseen ja valon heijastumisen demonstroimiseen. Lopuksi kaikki pääsivät kokeilemaan erilaisia työohjeita, joita matkalta tarttui mukaan. Osa työohjeista tulee olemaan kevään aikana Ksenonit nettisivuistolla huhti- ja kesäkuun teemojen yhteydessä.

Kumiletku nestemäisessä typessä

Hiilidioksidilla täytetty ilmapallo nestemäisessä typessä.


Kun palloa ravistaa, voi kuulla kiinteän hiilidioksidin helinää!

Janina Salonen esittelemässä voirasiaan rakennettua ”laitetta”, jolla voi demonstroida valon heijastumista lasin sisällä.



Ja lopuksi kaikki pääsivät itse kokeilemaan erilaisia töitä, sekä selailemaan Englannista tuotua kirjallisuutta.



Retki Tom Titsin tiedekeskukseen

Kuvia Tiedeopetusyhdistyksen kevätretkestä Tom Titsin tiedekeskukseen

Tiedeopetusyhdistys ry järjesti kevätretken Ruotsissa Söderteljessä sijaitesvaan Tom Titsin tiedekeskukseen (verrattavissa Vantaan Heurekaan) 20.-23.5.2004. Kevätretken yhteydessä meillä oli myös ainutlaatuinen tilaisuus tehdä vierailu Tukholmassa sijaitsevalle Arlan meijerille.

”Amazing Race” 20.-23.5.2004 alkoi Vikinglinen laivamatkalla



Matkalla Söderteljen läpi näki kaikenlaista mielenkiintoista

Vierailu Tom Titsissä alkoi koulutuksella ja kaikki pääsivät itse tekemään kokeita yksinkertaisilla välineillä





Koulutuksen jälkeen ruokailimme ja sitten pääsimme oppaan johdolla tutustumaan itse tiedekeskukseen

Ihan oikeat ihmisen keuhkot!

Jättikokoinen pullo suurentavaa liuosta

Erilaisia vesiä hyllykaupalla

Tom Titsin ”kokeilukeittiö”/laboratorio

Näin tavarat löytävät labrassa oikean laatikkonsa

Ja astiat ovat takuulla kirkkaita

Etsi viisi eroa – kaksi melkein samanlaista nukkekotia oli vierekkäin

Kummitus?

Jopa kiipeilyteline puistossa muistutti erästä molekyyliä

Illalla metsästimme Tukholmasta itsellemme ruokapaikkaa

Tällainen menopeli saisi oppilaiden päät kääntymään

Tukolma by night

Yö sujui mukavasti Långholmenin naisvankilassa

Aamulla reissasimme Arlan meijerille

Joukkomme nuorin löysi mielenkiintoista tutkittavaa myös paluumatkalta

Kotimatka sujui mukavasti laivalla hyvässä seurassa!

Retki Oulun Tietomaahan

Hyvin suunnitellun ja tiedotetun Oulun retken osallistujat tapasivat sovitusti ja täsmällisesti Helsingin rautatieasemalla. Illanvietto makuuvaunussa sujui pystypaikoin, yläpetin kumarruksessa tai vaunuloosin seinätuolin suoruudessa napostellen ja rapostellen riemullisesti.

Ensimatkani Ouluun makuuvaunussa oli yllätyksellisen mutkaton ja positiivinen – nukkuen perillä. Äkkinäinen junasta poistuminen, tai vaihtoehtoisesti Rovaniemelle joutuminen, aiheutti lievän häivähdyksen paniikista, jonka olin kokenut lapsuuden junamatkoilla.

Talvinen Oulun Kahrin koivupuisto keskellä kaupunkia lumosi suomalaisuudellaan ja soreudellaan ja lumen puhtaudellaan. Tilataksi vei läpi heräävän kaupungin Kemiran portille. Taulu siellä ilmaisi, että 72 päivää oli työskennelty ilman onnettomuutta. Ennätys on ollut 210 päivää. Vuoden 1963 räjähdyksessä kuoli 10 työntekijää.

Kemira tarjosi yllätykseksemme ruokalassaan Juhlamokka-aamukahvit voileipien kera. Asiantuntevasti ja miellyttävästi moninaisiin kysymyksiimme vastaileva vuoropäällikkö Hannu Väyrynen kertoi vetyperoksidin, muurahaishapon ja peretikkahapon valmistusprosesseista, ympäristöasioista ja Kemiran historiasta. Sen jälkeen hän johdatteli meidät kypäräpäisinä ulos tehdaskierrokselle.

Kemiran valvomossa tapasimme keväällä valmistuvia oppisopimusopiskelijoita, joille tämä tuleva työpaikka on jo tullut tutuksi. Uudelle tammikuussa 2002 alkavalle oppisopimuskurssille on ollut 600 hakijaa; 13 sai aloituspaikan.

Tietomaahan meitä tutustutti tulevana lauantaina tohtoriksi väittelevä, alkujaan salolainen Jaana Tähtinen. Hän on ollut puolitoista vuotta Suomen vanhimman (1988) tiedekeskuksen johtajana. Seurasimme elämyksellistä jättielokuvaa ”Elefanttien valtakunta” 192 neliömetrin suuruisella valkokankaalla. Toinen toistaan auttavat elefantitkin olivat oikean kokoisia.

Meneillään oli suuri uutuusnäyttely Minä ja Sinä. Pääkaupunkilaisina ja Södertäljen Tom Tit:ssä käyneinäkin näyttelyssä riitti kiinnostavaa havainnoitavaa ja tutkittavaa. Hyiseen torniin nouseminen maisemahissillä oli miellyttävän huikea, yli Oulun näkymineen.

Säkenöivä superpallo oli tuliaisena ostettava; made in China, á 25mk. Tämän pomppiessaan leiskuvan pallon mekanismia pohdittiin varoiksi vielä illemmalla Åströmin nahkatehtaan tiloihin kunnostetussa Hilikku-opetusravintolan kabinetissa Jarmo Sirviön kanssa. Paikalle oli saapunut oululaisiakin opettajia pääkaupunkilaisten lisäksi. Lukuisista kutsuista huolimatta vain muutama oli noudattanut kutsua.

Spektrin ja polarisoitumisen ahaa-elämysten lisäksi Jarmo Sirviö oli luonut runsaasti demonstraatiomateriaalia mm. laudanpätkään kiinnitetystä vasarasta, vesitäytteisen ilmapallon putoamishavainnoista aina 2,5 m pitkään, soivaan alumiiniputkeen, oli tuoremehulla käyvää kelloa, palaavia kaapelirullia jne. Demonstraatioihin voit tutustua Opitaan tekemällä -sarjan kirjasista (MFKA).

Kaiken yrittämisen ja erehtymisenkin jälkeen söimme hopeanhohtoisesti katetun pöydän satumaisen herkullisia antimia myöhään iltaan.

Ruth Tuija Orvomaa

Menneitä muistellen

Tiedeopetusyhdistys aloitti toimintansa kymmenkunta vuotta sitten. Joukko opetuksen kehittämisestä innostuneita opettajia oli kokoontunut Meilahteen Riitta Erkinjuntin olohuoneeseen pohtimaan, millä keinoin tehdä luonnontieteiden opetusta kiinnostavammaksi ja eheämmäksi. Monet perustajajäsenistä olivat kierrelleet sekä USAssa että Englannissa kouluja, seuranneet opetusta ja hankkineet oppimateriaaleja ja erilaisia havaintovälineitä matkoiltaan. Ilman Karita Kannistoa, Anja Jakobsonia, TT:tä, Taloudellista tiedotustoimistoa ja Tuomo Lähdeniemeä ja silloista Kemian keskusliittoa ja Merja Vuorta yhdistystä tuskin olisi saatu perustettua. Merkittävä alkuunpanija oli myös Kemira Oy:n Harri Häkli. Taloudellisen tiedotustoimiston ja Kemian keskusliiton tuki mahdollisti jäsenten yritysvierailut ja sitä kautta koulujen ja yritysten yhteistyön. Yhteistyö lähinnä kemian alaan kuuluvien yritysten kanssa on poikinut oppimateriaaleja, joita voi tilata TT:stä ja Kemianteollisuus ry.:stä, ja oppilaiden yritysvierailuja.

Ryhmissä työstimme erilaisia oppimateriaaleja periaatteella omat ja varastetut ideat . Kaikki toiminta oli omaehtoista ja perustui vapaaehtoiseen, omaan innostukseen. Tehtyä materiaalia, työohjeita ja ideoita leviteltiin kaikille halukkaille.

Alku oli paljolti kokeilevaa hapuilua. Halusimme kehittää opetusta, muttemme aina tienneet tarkkaan itsekään, mihin pyrimme. Eheyttää halusimme ja elävöittää, se oli selvä.

Jälkeenpäin ajatellen tuntuu, että etsimme konstruktivistista opetustapaa tai hahmottavaa lähestymistä, vaikkemme silloin osanneetkaan noita nimityksiä käyttää.

Perustajajäsenet ovat vuosien mittaan kasvaneet eri suuntiin ja löytäneet opetukseensa erilaisia painopistealueita, tiedeopetuksen hengessä kuitenkin. Yhdessä koetut hetket ja porukalla synnytetyt ideat ovat poikineet uutta ja kasvaneet ”omiksi työkaluiksi”.

Karita Kannisto opettaa Elias-koulussa steinerilaisittain, Anja Jakobson venäläisessä koulussa ja Riitta Erkinjuntti toimii koulunsa rehtorina. Itse opetan edelleen Vantaalla Havukosken koulussa, joka profiloitui jo kymmenkunta vuotta sitten opetuksen eheyttäjänä. Meillä opetetaan kaikille yhteisiä oppiaineita integraatiokursseina. Kaksi opettajaa vetää kursseja, joiden sisällöt ovat sekä fysiikasta, kemiasta että biologiasta ja maantieteestä. Tällaisia kursseja on yläkoulun aikana neljä; ilma, luonnonvarat, terve ihminen ja energia.

Tiedeopetusyhdistys on ollut monta kertaa innovatiivisuuden lähde. Vaikka opetuksen kehittämisintoa ja –halua olisi, oma luovuus ei tunnu riittävän. Tiedeopetusyhdistys on ollut tavallaan vertaisvalmentaja. Yhdistyksen järjestämä koulutus, muiden opettajien tapaamismahdollisuudet sekä yritysvierailut ovat antaneet uusia ulottuvuuksia opetukseen.

Sirkka Selvenius, Havukosken koulu, Vantaa