Retki Oulun Tietomaahan

Hyvin suunnitellun ja tiedotetun Oulun retken osallistujat tapasivat sovitusti ja täsmällisesti Helsingin rautatieasemalla. Illanvietto makuuvaunussa sujui pystypaikoin, yläpetin kumarruksessa tai vaunuloosin seinätuolin suoruudessa napostellen ja rapostellen riemullisesti.

Ensimatkani Ouluun makuuvaunussa oli yllätyksellisen mutkaton ja positiivinen – nukkuen perillä. Äkkinäinen junasta poistuminen, tai vaihtoehtoisesti Rovaniemelle joutuminen, aiheutti lievän häivähdyksen paniikista, jonka olin kokenut lapsuuden junamatkoilla.

Talvinen Oulun Kahrin koivupuisto keskellä kaupunkia lumosi suomalaisuudellaan ja soreudellaan ja lumen puhtaudellaan. Tilataksi vei läpi heräävän kaupungin Kemiran portille. Taulu siellä ilmaisi, että 72 päivää oli työskennelty ilman onnettomuutta. Ennätys on ollut 210 päivää. Vuoden 1963 räjähdyksessä kuoli 10 työntekijää.

Kemira tarjosi yllätykseksemme ruokalassaan Juhlamokka-aamukahvit voileipien kera. Asiantuntevasti ja miellyttävästi moninaisiin kysymyksiimme vastaileva vuoropäällikkö Hannu Väyrynen kertoi vetyperoksidin, muurahaishapon ja peretikkahapon valmistusprosesseista, ympäristöasioista ja Kemiran historiasta. Sen jälkeen hän johdatteli meidät kypäräpäisinä ulos tehdaskierrokselle.

Kemiran valvomossa tapasimme keväällä valmistuvia oppisopimusopiskelijoita, joille tämä tuleva työpaikka on jo tullut tutuksi. Uudelle tammikuussa 2002 alkavalle oppisopimuskurssille on ollut 600 hakijaa; 13 sai aloituspaikan.

Tietomaahan meitä tutustutti tulevana lauantaina tohtoriksi väittelevä, alkujaan salolainen Jaana Tähtinen. Hän on ollut puolitoista vuotta Suomen vanhimman (1988) tiedekeskuksen johtajana. Seurasimme elämyksellistä jättielokuvaa ”Elefanttien valtakunta” 192 neliömetrin suuruisella valkokankaalla. Toinen toistaan auttavat elefantitkin olivat oikean kokoisia.

Meneillään oli suuri uutuusnäyttely Minä ja Sinä. Pääkaupunkilaisina ja Södertäljen Tom Tit:ssä käyneinäkin näyttelyssä riitti kiinnostavaa havainnoitavaa ja tutkittavaa. Hyiseen torniin nouseminen maisemahissillä oli miellyttävän huikea, yli Oulun näkymineen.

Säkenöivä superpallo oli tuliaisena ostettava; made in China, á 25mk. Tämän pomppiessaan leiskuvan pallon mekanismia pohdittiin varoiksi vielä illemmalla Åströmin nahkatehtaan tiloihin kunnostetussa Hilikku-opetusravintolan kabinetissa Jarmo Sirviön kanssa. Paikalle oli saapunut oululaisiakin opettajia pääkaupunkilaisten lisäksi. Lukuisista kutsuista huolimatta vain muutama oli noudattanut kutsua.

Spektrin ja polarisoitumisen ahaa-elämysten lisäksi Jarmo Sirviö oli luonut runsaasti demonstraatiomateriaalia mm. laudanpätkään kiinnitetystä vasarasta, vesitäytteisen ilmapallon putoamishavainnoista aina 2,5 m pitkään, soivaan alumiiniputkeen, oli tuoremehulla käyvää kelloa, palaavia kaapelirullia jne. Demonstraatioihin voit tutustua Opitaan tekemällä -sarjan kirjasista (MFKA).

Kaiken yrittämisen ja erehtymisenkin jälkeen söimme hopeanhohtoisesti katetun pöydän satumaisen herkullisia antimia myöhään iltaan.

Ruth Tuija Orvomaa

Comments are closed.